Kartta - Timgad (Commune de Timgad)

Timgad (Commune de Timgad)
Timgad oli Rooman siirtokunta Pohjois-Afrikassa nykyisen Algerian alueella. Keisari Trajanuksen noin vuonna 100 perustama kaupunki oli merkittävä alueellinen keskus, ja sieltä valvottiin erityisesti Aurèsvuorilla asuneita heimoja. Vandaalien vuoden 430 ryöstöretken jälkeen kaupunki ajautui rappiolle, mutta Bysantin aikana vuonna 539 kaupungin ulkopuolelle rakennettiin linnoitus. Timgad hylättiin lopullisesti 700-luvulla, mutta raunioiden viereen perustettiin 1957 uusi Timgadin kaupunki.

Timgadin rauniot ovat loistava esimerkki roomalaisten käyttämästä ruutukaavoituksesta. Kaupunki kasvoi alkuperäisen ruutukaavoituksen yli jo 100-luvun puolivälissä, ja kaupungin ulkopuolella on muun muassa kylpylöitä, bysanttilainen linnoitus ja capitol. Kaupunkia halkoo keskellä aluetta risteävät kaksi pääkatua. T-risteyksen eteläpuolella on forum ja vielä sen eteläpuolella on 3 500 -paikkainen amfiteatteri. Muita merkittäviä rakennuksia ovat Trajanuksen kaari ja toinen tunnetuista roomalaisaikaisista julkisista kirjastoista.

 
Kartta - Timgad (Commune de Timgad)
Kartta
Google Earth - Kartta - Timgad
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Timgad
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Timgad
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Timgad
OpenStreetMap
Kartta - Timgad - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Timgad - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Timgad - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Timgad - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Timgad - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Timgad - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Timgad - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Timgad - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Timgad - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Timgad - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Algeria
Algerian lippu
Algerian demokraattinen kansantasavalta eli Algeria on noin 44,6 miljoonan asukkaan valtio Pohjois-Afrikassa Välimeren rannalla. Sen rajanaapureita ovat koillisessa Tunisia, idässä Libya, kaakossa Niger, lounaassa Mali sekä Mauritania ja lännessä Länsi-Sahara ja Marokko. Algeria kuuluu Maghreb-maihin ja on pinta-alaltaan Afrikan suurin maa.

Algerian pohjoisosassa on kaksi geologisesti nuorta rinnakkaisesti kulkevaa vuorijonoa Tell-Atlas ja Saharan Atlas sekä niiden välissä oleva Ylätasankojen alue. Vuoristot erottavat Välimeren rannikon Saharasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
DZD Algerian dinaari (Algerian dinar) دج 2
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Libya 
  •  Länsi-Sahara 
  •  Mali 
  •  Marokko 
  •  Mauritania 
  •  Niger 
  •  Tunisia